image

Ilmoita bändisi tästä

 

Backline

Marshall tukee aloittelevia bändejä

Ainoa ja oikea Terry Marshall johti Saksassa Emergenza Festivaalin kansainvälistä tuomaristoa 2008. Jos nimi Marshall ei kuulosta tutulta, taidat olla väärällä alalla. Viimeiset 40 vuotta Marshall-vahvistimet ovat muovanneet rockin soundia. Kaikki radiosta kuulemasi biisit, olivat ne sitten rock/pop/metal ovat luultavasti soitettu marshallin vahvistimilla.
Terry ja hänen isänsä Jim, ovat todellakin vastuussa tämän päivän soundista. Ilman Marshallia ei olisi myöskään nimiä kuin The Who, Jimi Hendrix, Guns’n'Roses, The Police eikä satoja muita. Sen lisäksi että marshall on tunnetuin nimi rockissa niin muistakaa että heidän vahvistimien säädöt menee yhteentoista! Ja että D-molli on surullisin kaikista sävellajeista.
Marshall on jo vahvistimien tunnetuin nimi maailmassa, joten ette tarvitse sen enempää esittelyä, ja Emergenza Festivaali työskentelee muusikoiden kanssa ympäri maailman, etsien alkutaipaleella olevia lahjakkuuksia. Marshall-Emergenza Festival on siis todella voimakas assosiaatio auttamaan tulevaisuuden tähtiä nostamaan päätään!
Terry: “Tulevaisuuden tähtien tukeminen yhdessä Emergenza Festivaalin kanssa on todellakin luonnollinen jatkumo meille. Kun rakensimme ensimmäiset vahvistimemme 1962 asiakkaamme olivat sellaisia kuin The Who ja Eric Clapton, jotka olivat signaamattomia artisteja alkutaipaleellaan, juuri sellaisia artisteja joita näin tänä vuonna Emergenza Festivaalin finaalissa.”
Marshall antaa jokaiseen Emergenza Festivaalin konserttiin Special Edition vahvistimet kitaralle ja bassolle.

Kaikki bändit käyttää meidän backlinea.

Jos backlinesta on kysyttävää tai siitä mitä on sallittua tuoda itse mukanaan, voi tiedustella: backline (at) emergenza.fi

Kitara vahvistimet

Kitaristit veivaavat Marshallin vahvistimilla
- 2 MARSHALL guitar stacks Stacks
- 1 MARSHALL guitar combo Combo






Basso vahvistin

Basistit paukuttavat tätä Marshallin stäkkiä
- 1 MARSHALL bass stack Stack





Rummut

Rumpalit ryskää tällä Mapexin rumpusetillä, sekä Sabianin “Custom made for Emergenza” pelleillä
- MAPEX (22″, 10″, 12″, 14″(virveltrumma), 16″)

- SABIAN customized Emergenza Festival cymbaler


Kuvat saattavat hieman erota todellisista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>