SADETTA, TUULTA, ALKOHOLIA JA MAHTAVIA BÄNDEJÄ

NÄIN ALOITETAAN EMERGENZAN KANSAINVÄLISET FINAALIT ROKINTÄYTEISELLÄ INTOHIMOLLA

SADETTA, TUULTA, ALKOHOLIA JA MAHTAVIA BÄNDEJÄ

Emergenza Festival 08/11/2017 Tour CONCERT GIG LIVEMUSIC FESTIVAL LIVEGIG

Aloitetaan faktoilla: kansainväliset finaalit vuonna 2017 pidetään todella huonossa säässä. Voiko sää todella lannistaa tunnelmaa? Sitä tässä mietittiin.

Seuraavalle kolmelle päivälle on ennustettu vain sadetta, ukkosta ja kovaa tuulta. Nämä kolme päivää ovat aina olleet täynnä hauskuutta, alkoholia, adrenaliinia ja rokkifiilistä. Tänä aikana muusikot ympäri maailmaa jakavat saman lavan ja näyttäneet yleisölle (ja tuomaristolle) mitä osaavat. Pitäisi olla hyvä ilmapiiri oli sitten sadetta tai paistetta, eikö? Näin sen pitäisi olla.. Ja oikestaan, onkin! Meitä ei ainakaan kiinnosta paskaakaan, nautimme vain musiikista! Nautimme musiikista joka on tehty Sveitsissä, Norjassa, Ruotsissa, Australiassa, Puolassa, Belgiassa, Koreassa, Japanissa, Italiassa, Espanjassa, Saksassa.. Ja Saksasta onkin bändimme joka avaa kolmen päivän seikkailumme!

Nyt on musiikin maailman olympialaiset. Bändit eivät oikeastaan edes kilpaile…. He soittavat ja kannustavat toisiaan.

Onhan se nyt aika ilmiselvää! Miksi huono sää estäisi hauskanpitoa? Mistä lähtien pitäisi masistella sadetta, kun voimme laulaa bändin mukana siitä huolimatta! Yksi asia ainakin on tullut jo selväksi: vitut sääennusteista!

Ihan niin kuin olympialaisissa: nyt kisataan. Nyt musisoidaan.

PLEINS PHARES

RANSKALAISET ALOITTAVAT TYYLILLÄ (JA TYYLIKKÄILLÄ POP KAPPALEILLA)

Toisin kuin edellisinä vuosina, jolloin bändit aloittivat aikaisin - niin aikaisin oikeastaan, että siitä valitettiin - tänä vuonna ensimmäinen bändi aloitti 17:30. Täydellinen ajankohta, sillä nyt heitä ennen oli bändejä lämmittelemässä yleisöä, joka kesti sadetta. Odotamme vain pimeyttä, sillä lava tulee olemaan niin huikea kun valot pääsevät rooliin. Pleins Pharesin rooli oli saada homma käyntiin. Bändi on loistava kolmen hengen bändi yksinkertaisilla soundeilla ja lähestymisellä musiikkiin. Ei kikkailuja, ei useita efektejä, ei teknistä mahtailua.. Vain puhtaan kivat kitarat ja yksinkertaisen hyvät pop-kappaleet. Vaikka satoikin he saivat yleisön pysymään mukana ja todistivat osaamisensa saamalla yleisön tanssimaan mudassa… Mikä näky!

Hyviä kappaleita hyvillä taustalauluilla oikeissa kohdissa. Todella hyvä aloitus Emergenzan kansainvälisille finaaleille. Täydellinen tapa haistattaa säälle, nyt mennään!

DELIRIOUS MOB CREW

PIENI KAUPUNKI, ISON KUULOISET SVEITSIN POJAT

Toinen bändimme on neljä henkinen yhtye Sveitsistä, pienestä kaupungista Zurichin läheltä. Kuvittele tähän kohtaan maa täynnä suklaata, rannekelloja, pankkeja ja kaikki muutkin hauskat stereotypiat… Nyt nakkaa nuo stereotypiat ulos ja aloita tyhjästä! Sveitsi on paljon enemmän kuin tuota. Sveitsistä tulee hyvää musiikkia. Bändi on täydellinen esimerkki Sveitsin tämän hetken hyvästä musiikkiskenestä. Tämä energinen yhtye sekoittaa täydellisesti elektromusiikkia ja likaisia kitarasoundeja, mukaan vielä hieno esiintyminen ja kyseessä on Delirious Mob Crew. Radioystävälliset laulut ja karismaattinen laulaja olivat lavalla eduksen ja näkemisen arvoiset! Tiivis porukka ja huikea energia sai jälleen yleisön mukaansa täysin. Täydellinen festarin jatko säästä huolimatta.

AMOLI

NORJAN LAHJA MAAILMALLE

Sanomme aina, että norjalaiset bändit ovat ovat hyviä, mutta pakkohan heillä on olla dna:ssa jotakin erilaista sillä jälleen kerran saimme Norjasta aivan uskomattoman kokoonpanon! Moderni tanssipoppi, jota he soittivat saavat radiossa olevat biisit kuulostamaan vain noloilta. Lead-laulaja lauluefekteillä (joita osasi käyttää), kosketinsoittaja, DJ hyvällä loopin käytöllä, rumpali joka soitti täydellisesti klikkiin ja vieraileva naislaulaja, joka lisäsi ryhmään tarvittavan kauneuden koostavat bändin. Kappaleet olivat räjäyttäviä… muuten niitä ei voi kuvailla. Todistimme juuri Amolin antavan maailmalle parhaan lahjan ikinä: uskomattomia kappaleita. Jos kerran Nico & Vinz pääsi maailmankuuluiksi, Amoli tulee pääsemään minne vain haluaa. Nyt ei ole kyse periaatteesta kehumisesta tai liioittelusta. He ovat varmasti yhtiä parhaimpia pop artisteja norjasta! Seuratkaa vain: he tulevat olemaan vielä maailmalla!

61 MINDS

RUMPUTUNNIT HYÖDYNNETTY

Ei ole helppoa mennä lavalle The Kyle Gass Bandin jälkeen. Hollywood näyttelijä ja Jack Blackin vakituinen soittokumppani Tenacious D:ssä oli lavamme pääesiintyjä, mutta Belgian bändin jälkeen tuntui kuin hän olisi ollut lämppärinä.

61 minds on ensimmäinen naislaulaja-yhtyeemme tänä vuonna. He todella vakuuttivat hyvällä lavakarismallaan. Hyviä kappaleita, täydellisesti ja itsevarmasti soitettuna. Rytmisektio oli tiukka ja rumpali oli oikea kone settinsä takana. Hänellä oli mahtava groovi päällä ja hän sai sekoitettua täydellisesti elektronisia padeja akustisen settinsä soiton sekaan, täydentäen kappaleita. Yhtyeen kappaleet olivat hyvin rakennettu ja karismaattinen laulaja tuli lavalle ja veti kappaleet niin hyvin, että Taylor Swift voisi ottaa oppia häneltä. Mahtava bändi. Mahtava keikka. Kiitos Belgia!

WALKING AFTER YOU

KOREAN ROKKARIT

1 2 3…… nyt mennään! Aiiiiivan huikeaa energiaa tältä naiskokoonpanolta Koreasta. Muistamme esityksen kyllä pitkään, sillä se vei yleisöltäkin kaiken energian riehumisen takia. Bändi todella sai meidät mukaan… Lavalla oli enemmän energiaa 30 minuutissa kuin koko Saksassa on sähköä! Jäsenten nätit naamat ja pieni koko voi hämätä. He todella tietävät miten rokata ja tekivätkin sen. Heillä todella oli energia, kappaleet ja ulkonäkö. Kaikin puolin täydellinen esiintyminen Korealaisilta.

UNDERWOODS

ITALIALAISTA LUOVUUTTA PARHAIMMILLAAN

Tämä neljä henkinen yhtye Italiasta omalaatuinen. Omalaatuinen tarkoittaen pelkkää hyvää, sillä he sekoittavat täydellisesti ja omaperäisesti raskasta musiikkia ja elektronista musiikkia. He ovat kuin Mars Volta sekoitettuna Radioheadiin ja mukana myös hidasta tunnelmaa - näistä saadaan Underwoods. Vaatii rohkeutta soittaa tälläistä musiikkia niin myöhään yöstä kun kaikki ovat jo seisoneet pitkään sateessa ja kuunnelleet monia bändejä, mutta tämä yhtye todella hoiti hommansa ja todisti olevansa yksi ainutlaatuisimpia bändejä festivaaleilla. Hyvä Italia! Hienosti hoidettu.

OAKS ABOVE

TODELLISTA KANADALAISTA HENKEÄ

Oli Kanadan vastuulla olla viimeinen bändi ensimmäiselle päivälle ja he tekivät sen hyvin. He kokivat hieman teknisiä vaikeuksia, mutta se ei todellakaan laimentanut kanadalaisten menoa ja fiilistä. Todella kauniita melodioita todella kauniilla lauluäänellä. Laulaja, todella hyvällä lavaolemuksellaan, sai yleisön todella hyvin mukaan laulamaan kertosäkeet mukana. Todella hyviä kappaleita kanadalaiselta neljä henkiseltä yhtyeeltä, joka on selvästi valmiina isommille lavoille. Huikea lopetus ensimmäiselle päivälle. Saimme niskaamme sadetta, tuulta ja moskaa.. Mutta mikään ei estänyt hauskanpitoa. Ensimmäinen päivä on ohi.. Huomenna jatkuu!

ILMOITTAUTUMINEN